bamboo, forest, nature

YHTEYS ITSEEN, osa 2: ITSEN KUUNTELEMINEN JA MIKSI EMME TEE SITÄ

 

Kutsun saaneena tulin —
tulin paikalle kaikkine epäilyineni, pelkoineni, odotuksineni 
Riittämättömyyttäni ja vajavaisuuttani itsessäni kantaen
osaamatta jättää niitä kynnykselle.

Kuulin kutsun
ja astuin tilaan, kaikkine kysymyksineni 

Jaksamatta enää vastustaa
katsoin itseäni

Odotukset, pettymykset, suru, viha – eksyminen
Syvälle mielen syöveriin

Ja tuossa tilassa
kohtasin itseni 

Alastomana, riisuttuna, kauniina, rosoisena. Olin läsnä itselleni
ja Läsnäolo oli minussa.

Eheyttäen
lempeästi

Ja tulin siksi mikä on totta.

Lukemattomia kertoja olen kokenut, kuinka pelottavaa on tehdä valintoja, jotka eivät ole ulkopuolisen normin mukaisia. Ne ovat olleet valintoja, jotka olen syvällä itsessäni tuntenut todeksi ja oikeiksi, mutta joita ympäristön on ollut syystä tai toisesta vaikea hyväksyä. Valintoja, joita sieluni on kutsunut minua tekemään. Ja kuitenkin – kuvaan on usein astunut syyllisyys. Syyllisyys siitä, että teen ympäristön odotuksia vastaan. Syyllisyys ja pelko siitä, että en tule hyväksytyksi, pelko hylkäämisestä. Pelko ”väärin” valitsemisen seuraamuksista. Joskus tuo tunne on ollut niin voimakas, että olen valinnut jotakin itseäni vastaan, ja sysäytynyt uhriutumiseen ja lopulta itseni syyttelyyn.

Pienestä pitäen huomiomme on kiinnitetty kaikkeen muuhun paitsi omaan sisäiseen todellisuuteemme – meitä on sitkeästi koulutettu ympäristöön, sääntöihin, rajoituksiin, erilaisiin taitoihin joita pidetään hyvänä osata. Huomiomme on viety asioihin joita kutsumme virikkeiksi ja viihdykkeiksi; muihin ihmisiin, uraan, asuntoon, ruokaan ja kaikkeen materiaan; selviytymiseen. Kulttuurisiin arvoihin ja normeihin, identiteettiin joka rakentuu sen varaan mistä olemme kotoisin, kenties siihen mitä sosioekonomista taustaa tai poliittista suuntausta edustamme, mitä sukupuolta olemme tai emme ole, ketä tunnemme, mihin asioihin tunnemme mielenkiintoa. Itsemme ”kehittämiseen”. Siihen, mitä meidän kuuluisi tai ei kuuluisi tuntea kussakin tilanteessa. 

Voisi jopa sanoa, että olemme ihmiskuntana erikoistuneet mielen harjoittamiseen ulkopuolelta tulevin keinoin – ja omaksuneet sitten erilaisia rooleja tuon harjoittamisen tuloksena niin täydellisesti, että suurin osa meistä ei pysty erottamaan todellista itseään siitä mielen rakennelmasta, jota kutsumme identiteetiksi.

Pystytkö Sinä tekemään omia valintoja? Tiedätkö Sinä, mihin sisäinen äänesi Sinua kutsuu? Milloin viimeksi todella kuulit itseäsi ja toimit sen mukaan? Miksi se edes on niin tärkeää?

Sisäisen viisauden tehtävä 

Ympäristön syyttely tai itsesyytökset eivät johda mihinkään. Ainoa, minkä todella olen kokenut toimivaksi, on toimia sydämestäni, syvemmästä viisaudestani käsin. Aina. Joka hetkessä. Toki tarvitsemme myös mieltämme; se auttaa meitä pysymään hengissä ja on monessa tilanteessa käyttökelpoinen apuväline. Sydän kuinenkin kutsuu meitä katsomaan syvemmälle, kokemaan aidommin, rakastamaan puhtaammin ja hyväksymään täydemmin. Tekemään valintamme sisällämme olevan syvemmän tiedon perusteella, johon pääsemiseksi tarvitaan vain läsnäoloa ja hiljentymistä. Ja usein kysymys – mitä sisäinen viisauteni haluaa minulle sanoa juuri nyt? Mikä on seuraava askel, johon sydämeni minua ohjaa?

Sydämen kautta avautunut sisäisen viisauden ohjaus on tuonut omaan elämääni valtavasti merkityksellisyyttä, luottamusta ja tunteen kannateltuna olemisesta. On tullut valtava vapautumisen ja vapauden tunne. Pääsy kokemaan omaa todellista olemusta.

Kaikki suuret valinnat olen elämässäni tehnyt syvemmän sisäisen ääneni ohjauksessa. Nykyään myös paljon pienemmät.

Asiat ovat muuttuneet helpoiksi – ja vaikka elämässä aina on haasteensa, on niin paljon helpompaa elää sisäisen viisauden ohjauksessa kuin itseään vastaan. Elämä on muuttunut rutiinien toistamisesta jännittäväksi matkaksi, jossa mikä tahansa on mahdollista. 

Sydämestäni kutsun sinua tutustumaan omaan sisäiseen ääneesi, omaan sisäiseen viisauteesi. Seuraavassa artikkelissa jaan harjoituksen, jolla pääset alkuun.

Rakkaudella

Petra

”Perimmäinen totuus on yksinkertainen. Ihmisyys tekee kaikesta monimutkaista. Näkemällä ihmisyyden mallien, tapojen, tottumusten ja rakenteiden läpi avautuu yksinkertaisimmalle totuudelle. On vain rakkaus, ja rakkaudessa on kaikki. Kaikki muu on harhaa. Ihmisen illuusio koostuu siitä uskomuksesta, että se mitä nyt koette, olisi perimmäinen totuus. Totuus ei voisi olla kauempana. Kun ihminen avautuu ja alkaa kuulla sydämellään, hän alkaa nähdä illuusion läpi ja vähitellen toteuttaa korkeampaa olemustaan. Jokaisella on mahdollisuus avautua tälle ulottuvuudelle.”

Kanavointi 2.10.2025

Yhteyttä omaan sisäiseen viisauteen harjoitellaan myös viikonloppukurssilla Yhteys Itseen, yhteys Valoon 11.-12.10. Lämpimästi tervetuloa!

Scroll to Top