Kanavointi
Kanavointi
Kanavoinnilla tarkoitetaan tilaa, jossa kanavoitsija avaa itsensä korkeimmalle ja puhtaimmalle tiedolle tulla hänen kauttaan vastaanottajalle. Kyse on erityisestä tietoisuuden tilasta, joka pystytään harjoittamalla aktivoimaan. Tässä tilassa on mahdollista kysyä ja saada vastauksia korkeammasta tietoisuudesta ja tuoda tieto ns.päivätajuntaan.
Kanavointitila on äärettömän eheyttävä, koska tilassa ollessaan kanavoitsija on yhteydessä puhtaaseen rakkauden ja valon värähtelyyn, eli siihen energiaan, josta me kaikki olemme lähtöisin. Yleensä myös vastaanottaja pystyy tuntemaan korkeavärähteisen energian, joka kanavoinnin alkaessa laskeutuu tilaan. Kanavoitsija toimii välittäjänä tai nimensä mukaisesti kanavana, eli hän ottaa vastaan ja jakaa saamansa tiedon eikä tee siitä itse tulkintoja. Itselleni tieto annetaan usein puheena joka selkeästi poikkeaa ”normaalista” ihmisen puheestani, kuvina sekä joskus myös tunteina. Kanavointi etenee vastaanottajan tarpeen pohjalta: mitä tarkempia ja selkeämpiä kysymyksiä pystyy esittämään, sitä tarkempia vastauksia saa. Valon tasosta muistutetaan aina, että vastausta ei ole ilman kysymystä, eli on tärkeää esittää kysymyksiä jotta he voivat auttaa.
Usein kysytään, ketä minä kanavoin, mistä tieto tulee. Pyydän tiedon aina Korkeimmasta ja puhtaimmasta lähteestä, sen totuudesta, viisaudesta ja rakkaudesta. Usein tieto annetaan vastaanottajan Valon oppaiden kautta, ja läsnä voi samanaikaisesti olla useita oppaita ja enkeleitä.
Pyydän aina, että tieto otetaan vastaan ”oman suodattimen” kautta. Eli mikäli joku saamasi tieto ei tunnu omalta, sen voi jättää huomiotta. Voi myös olla, että merkitys avautuu vasta myöhemmin, ja tästä syystä teen kanavoinnista nauhoituksen johon voi myöhemmin palata.
Pyrin olemaan niin puhdas kanava kuin mahdollista. Jokainen meistä on täällä kuitenkin ihmisen hahmossa ja siten omat kokemuksemme, uskomuksemme ja persoonamme ovat jollakin tavalla kanavoinnissa mukana, vaikka niistä tekee parhaansa siirtääkseen itsensä syrjään.
Kanavoimalla voi pyytää tietoa periaatteessa mistä aiheesta vain. Yleensä kanavointiin tullaan hakemaan ymmärrystä omaan tilanteeseen, elämän haasteisiin tai vain ymmärrykseen omasta kokonaisuudesta. Valon taajuuden vastaus siihen, mitä voi kanavoida: ”Kaikki mikä voidaan jakaa sinulle, jaetaan. Kaikelle on aikansa ja tilansa. Voit kysyä maailmankaikkeuden salaisuuksista tai voit kysyä omista henkilökohtaisista haasteistasi. Kaikelle on tilansa. Ei ole mitään sellaista kysymystä johon ei olisi vastausta. Kun löydät oikean kysymyksen, vastaus on jo olemassa.”
Myös koulutukset ja kurssit, joita ohjaan, ovat syntyneet kanavoimalla. Voit lukea niistä lisää täältä: koulutukset
